Se tais olla loppu kesä viime vuonna, kun mies heitti puolivitsillä, että alettaisko lammasfarmareiksi. Heh, minäkö? Maallekko? Meni jonkin aikaa, ennen kuin sisäistin koko ehdotusta ja mitä enemmän sitä mietti, sitä hullummalta ja kiehtovammalta se kuulosti.

Melkein  20 vuotta elämäni alusta asuin Simossa. Vanhemmillani oli maatila ja lehmiä. Sitä toimintaa seuranneena olin jo aikoja sitten päättänyt, että en jää jatkamaan tilaa. Nyt reilut kymmenen vuotta myöhemmin tilanne on aivan toinen. Miksi ei ollut aikaisemmin tullut mieleen, että voihan siellä toki kasvattaa lampaitakin. Tila on ollut nyt viitisen vuotta tyhjillään ja vanhempani olivat jo valmistautuneet siihen, että tyhjilleen se jääkin. Mutta armas siippani oli eri mieltä.

Syksymmällä ajatus kypsyi jo niin pitkälle, että päätimme kysyä isältäni, että onko heillä mitään sitä vastaan, että ostaisimme tilan ja alkaisimme lampureiksi. Isä oli hetken hiljaa ja totesi: "olen minä senkin vaihtoehdon tässä jo ajatellut." Isä on aina ollut semmoinen tuumailija ja suunnittelija. Oli tiennyt meidän suunnitelmat jo ennen kuin itsekään oikein niitä oltiin vielä vakavasti mietitty. :) Ensimmäinen askel kohti uudenlaista elämää oli otettu.

Nyt muutamaa kuukautta myöhemmin asia on edennyt jo mukavasti. Istahdimme alas porukalla ja mietimme, että miten tämä muutos olisi järkevintä totetuttaa. Pitää ottaa niin monta asiaa huomioon. Onneksi saimme apua maatalouneuvokselta, joka on tehnyt vastaavanlaisia hommia aikaisemminkin. Kyseessä on kuitenkin sukupolvenvaihdos ja tilan lisäksi vanhemmillani on metsää ja minulla sisko, jolle tietysti kuuluu oma osuus kaikesta. Taloa pitäisi rakentaa ja navettaa remointoida. Alustavat neuvottelut on käyty ja kaikki ovat tyytyväisiä. Näinkö helppoa tämä on, ajattelin itsekseni. Ei tämä on vasta alku. Matkassa on vielä monta mutkaa ja muuttujaa.

Tästä se alkaa - matka maalle.